Tämän postauksen kirjoittamista oon jännittänyt ja lykännyt
eteenpäin jo hyvän aikaa. Varmasti kolmisen vuotta olen jo haaveillut oman
blogin pitämisestä, jotta oppisin olemaan avoimempi ja antamaan itsestäni
enemmän muille. En vain ole kokenut olevani tarpeeksi ”erikoinen” sellaisen
pitoon; en harrasta mitään tiettyä asiaa niin fanaattisesti, että pystyisin
siitä kirjoittamaan blogia, en ole ihmelapsi keittiössä, joten kokkausblogia olisi
turha pitää, en ole tarpeeksi ajan tasalla muodissa tai kauneudenhoidossa, että
kykenisin tarjoamaan muille siltä osin mitään mitä he eivät jo saisi olemassa
olevista blogeista, enkä myöskään elä jetset-elämää, niin että voisin kertoa
siitä blogissani ja ihmiset lukisivat siitä haltioituneina kuin Tukiaisesta (…)
ikään. Pitkään siis koin, ettei minulla yksinkertaisesti ole mitään annettavaa
muille, joten ihan turha edes haaveilla omasta blogista. Viime viikolla minulla
välähti: ei minulla tarvitse olla mitään annettavaa muille, voin pitää blogia,
jotta voin antaa itselleni!
Olen äärimmäisen laiska kirjoittamaan päiväkirjaa, mutta
toisaalta taas saatan viettää pitkiäkin aikoja vanhojen
päiväkirjojeni/kalentereideni kanssa, silloin kun satun niihin kaapin
perukoilla törmäämään. On hauskaa elää vanhoja hetkiä uudelleen ja muistella,
että tosiaan, tuokin tuli aikanaan tehtyä. Minulla on ehkä maailman huonoin
muisti, joitakin pahimpia dementikkoja lukuun ottamatta! Tästedes voin
muistella elämäni oleellisimpia hetkiä tämän blogin parissa, eikä haittaa
yhtään, mikäli kukaan muu ei siitä kiinnostu.
Muistin virkistämisen lisäksi toivon, että tämä blogi tulee
motivoimaan minua valokuvaamaan enemmän. Tykkään siitä ihan hirveästi, mutta
liekö olen vain laiska, kun sitä tulee harjoitettua niin harvoin. Poiketen
monista muista bloggaajista, minulla ei valitettavasti ole järjestelmäkameraa,
eli todellakin aivan harrastuspohjalta valokuvailen. Suurin muutos minkä
kuvailuuni haluaisin olisi se, että muistaisin/jaksaisin/oppisin ottamaan kuvia
arkisista hetkistä. Ettei aina tarvitse
lähteä ulos etsimään sitä oikeaa kuvauskohdetta, vaan että valokuvistani voisi
todella muistella niitä elämän pieniä, toisten mielestä ehkä kovin
mitäänsanomattomiakin hetkiä, mutta juuri niitä pieniä hetkiä, joista arkinen
elämä nimenomaan koostuu. En tietenkään ala tunkemaan tänne typeriä kuvia
aamuisesta kaurapuurostani, mutta jos siitä sattuu saamaan jotakuinkin
taiteellisen ja kauniin otoksen, niin miksi ei… ;D Viiitsi vitsi.
Kaiken kaikkiaan en vielä ihan hirveästi tiedä mitä kaikkea
tänne blogiin loppujen lopuksi tulee, aika näyttää. En myöskään tiedä meinaako
tämä asiallinen ja kirjakielinen linja jatkua, toivottavasti ei, sillä tämä on
vähän pelottavaa :/ Mutta suuri kiitos kun luit tämän loppuun ja toivottavasti
törmäämme jatkossakin :)
No niin, hienostihan tuo blogin aloitus alkoi! tervetuloa blogi maailmaan!
VastaaPoistaKiitos! Ja kiitos myös siitä, että saan jatkossa muistella ensimmäisen saamani kommentin olleen positiivinen :)
Poista