Miksi tämä blogi?

Tämän postauksen kirjoittamista oon jännittänyt ja lykännyt eteenpäin jo hyvän aikaa. Varmasti kolmisen vuotta olen jo haaveillut oman blogin pitämisestä, jotta oppisin olemaan avoimempi ja antamaan itsestäni enemmän muille. En vain ole kokenut olevani tarpeeksi ”erikoinen” sellaisen pitoon; en harrasta mitään tiettyä asiaa niin fanaattisesti, että pystyisin siitä kirjoittamaan blogia, en ole ihmelapsi keittiössä, joten kokkausblogia olisi turha pitää, en ole tarpeeksi ajan tasalla muodissa tai kauneudenhoidossa, että kykenisin tarjoamaan muille siltä osin mitään mitä he eivät jo saisi olemassa olevista blogeista, enkä myöskään elä jetset-elämää, niin että voisin kertoa siitä blogissani ja ihmiset lukisivat siitä haltioituneina kuin Tukiaisesta (…) ikään. Pitkään siis koin, ettei minulla yksinkertaisesti ole mitään annettavaa muille, joten ihan turha edes haaveilla omasta blogista. Viime viikolla minulla välähti: ei minulla tarvitse olla mitään annettavaa muille, voin pitää blogia, jotta voin antaa itselleni!

Olen äärimmäisen laiska kirjoittamaan päiväkirjaa, mutta toisaalta taas saatan viettää pitkiäkin aikoja vanhojen päiväkirjojeni/kalentereideni kanssa, silloin kun satun niihin kaapin perukoilla törmäämään. On hauskaa elää vanhoja hetkiä uudelleen ja muistella, että tosiaan, tuokin tuli aikanaan tehtyä. Minulla on ehkä maailman huonoin muisti, joitakin pahimpia dementikkoja lukuun ottamatta! Tästedes voin muistella elämäni oleellisimpia hetkiä tämän blogin parissa, eikä haittaa yhtään, mikäli kukaan muu ei siitä kiinnostu.

Muistin virkistämisen lisäksi toivon, että tämä blogi tulee motivoimaan minua valokuvaamaan enemmän. Tykkään siitä ihan hirveästi, mutta liekö olen vain laiska, kun sitä tulee harjoitettua niin harvoin. Poiketen monista muista bloggaajista, minulla ei valitettavasti ole järjestelmäkameraa, eli todellakin aivan harrastuspohjalta valokuvailen. Suurin muutos minkä kuvailuuni haluaisin olisi se, että muistaisin/jaksaisin/oppisin ottamaan kuvia arkisista hetkistä.  Ettei aina tarvitse lähteä ulos etsimään sitä oikeaa kuvauskohdetta, vaan että valokuvistani voisi todella muistella niitä elämän pieniä, toisten mielestä ehkä kovin mitäänsanomattomiakin hetkiä, mutta juuri niitä pieniä hetkiä, joista arkinen elämä nimenomaan koostuu. En tietenkään ala tunkemaan tänne typeriä kuvia aamuisesta kaurapuurostani, mutta jos siitä sattuu saamaan jotakuinkin taiteellisen ja kauniin otoksen, niin miksi ei… ;D Viiitsi vitsi.

Kaiken kaikkiaan en vielä ihan hirveästi tiedä mitä kaikkea tänne blogiin loppujen lopuksi tulee, aika näyttää. En myöskään tiedä meinaako tämä asiallinen ja kirjakielinen linja jatkua, toivottavasti ei, sillä tämä on vähän pelottavaa :/ Mutta suuri kiitos kun luit tämän loppuun ja toivottavasti törmäämme jatkossakin :)