26.6.2012

Spot Berlin

Nyyh! Ihan ensimmäisenä surku-uutiset: Spotify Free on muuttunut osaltani rajoitetuksi, sillä ilmeisesti viime joulukuussa mestaa tutkiessani olen rekisteröitynyt Spotifyhin. Täytyy vielä koittaa raastavasti ulista, josko antaisivat jatkoaikaa, kun latasin koko ohjelman vasta kesäkuun alussa. Tuskin suostuvat, mutta tyhmempää olisi olla yrittämättä. Mutta NYYYH!

Onneksi itku ei jatku pitkään, sillä tulossa on pidennetty viikonloppureissu Berliiniin! :) YESH! Matkaseurana toimii pomot ja työkaverit, mutta reissu on ihan puhtaasti lomailua. Ohjelmaa on jo järjestetty jos jonkinlaista, mutta maanantaina olisi omaa aikaakin tiedossa. Itse ajattelin käyttää sen ajan shoppailuun, vaikkakin olisi myös mahdollista lähteä Museosaareen vierailulle. Pidän kyllä kovasti kaiken maailman nähtävyyksistä, mutta en oikein raaskisi käydä Berliinissä ilman että pyörähdän kaupoilla, varsinkin jos sielläkin ovat jo alet alkaneet! Kertokaahan etten menetä ihan kauheasti jos en mene Museosaareen.. ;) Missähän Berliinissä olisi parhaimmat shoppailupaikat? Ihanimmat kahvilat? Must-see –nähtävyydet? Jos sitä vaikka ehtisi enemmänkin kuin vain shoppailla silloin omalla ajalla :)

 https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjrBr5dJ28QdXuue0pWjwjBj79jm8yeDwyTFOGpwYNZbdx-yW7byInTE8OYhyphenhyphenOWcJAAW5EZZNG1UOdTlRYp4f4i1GWLCm3W4D7wtG05kXX44aqImPItLZAUM0b9nUFX5i-l54AHXq4gQMI/s1600/1103291014Berlin_Mitte.jpg
Kuva täältä

Toivottavasti saan palata reissulta JÄTTIMÄISEN kuvakasan kanssa :) Aion olla siellä niiiiin turisti ja nolata työkaverit kuvailemalla koko ajan ja kaikkea. Pitää vain varmistaa, että kamerassa riittää virtaa.. Lentokenttähulluuteni tietäen virta voi olla lopussa jo Helsinki-Vantaan lähtevien terminaaliin päästyäni x) Se hetki, kun koko reissu on vielä edessä ja on kuitenkin jo Hki-Vantaalla on yksi maailman parhaista.

Tässä pitäisikin jo rientää kampaajalle, että on sitten tukka ojennuksessa ennen lähtöä. Tosin kampaajastakaan ei välttis ole ihan hirveästi hyötyä, jos nykyiset sääennusteet tulevat pitämään paikkansa; ukkosta, sadetta jne. Pidetään peukkuja että tummat pilvet siirtyvät pois sotkemasta aurinkoista mieltä!

Ihastuttavaa loppuviikkoa, jos heittäydyn laiskaksi enkä kirjoittele mitään ennen reissua!

(Huomatkaa postauksen molempien aiheiden ovela sujauttaminen otsikkoon, ahhaha ;))

23.6.2012

Tonight we are young

Huhhahhei ja hyvät jussit! Hitusen myöhään tulee toivotukset, mutta parempi kai silloin kuin ei milloinkaan :) On sen verran ollut menoa ja puuhaa, ettei ole tullut koneen äärelle vielä asetuttua tätä iltaa aiemmin. Nyt seuraa kuitenkin pienehkö kuvapläjäys, kuvia ajalta 21.-23.6.2012. Otsikko ei muuten viittaa muuhun kuin Fun. - We are young -biisiin, joka soi postausta tehdessäni. Ei sillä että olisin huono keksimään otsikoita tai mitään..

21.6. olin niin kuvaustuulella että lähdin metsästämään auringonlaskua :) Jotain tarttui kameraankin..



Aivan järkyttävä määrä öttiäisiä lentelemässä kaikkialla! Wtf!




Oli ihan Teuvo-rakastaa-kaikkia-aseet-heitetään-roskiin –fiilis kun pyörin katuja pitkin huppari kiristettynä pään ympärille :D


Voih kun olis se digijärkkäri.. Tämäkin kuva olis voinut onnistua ;) Mutta kun oli niin söpö pörriäinen käpertyneenä pörisemään juhannusruusuun (?), että pakkohan se oli kuva saada, vaikka sitten huonolaatuinen.


Vielä kerran auringonlasku 21.6.2012


Perjantaina 22.6.2012 porhalsimme sukulaisten mökille jussia viettämään. Maisemat oli _täydelliset_.




Kokko ennen..


ja jälkeen :)

Pe-la –aamuyöstä  kävimme vielä pikaisella aamuaurinko/kaupunkiajelulla kun ei nukuttanut. Auringonnousuissa on kyllä sitä jotain, vaikkei sitä tällä kertaa oikein vankiutunutkaan kameraan.


Oikein hupaisaa loppujussia kaikille, samoin kuin sunnuntaita ja ensi viikkoa myös! :)

20.6.2012

World's cutest!

Nyt ei pysty olemaan jakamatta, vaikka ihan turhanpäiväinen juttu onkin - tosin niinhän kaikki muukin täällä loppujen lopuksi ;) Sorsapakkomielteeni saa nyt jatkoa ankkapakkomielteellä, sillä tämä ankanpoikanen on nimittäin aivan syötävän suloinen!


Ja vielä bonuskuva, jottei tämä minipostaus olisi ihan järjettömän tylsän näköinen ;)

633387417108351_tivljep7_f_large 
Kuva täältä

19.6.2012

Time to Celebrate!

Time to Celebrate!

Tällä kertaa löytyi niin upea mekko, että sen ympärille oli ihan PAKKO kehitellä jokin juhlalook :) Mitäpä oot mieltä?

18.6.2012

Monday, oh Monday..

Huh huh! Melkoinen maanantai takana. Normaalisti en kärsi suuremmin maanantaista, vaikka toki jatkaisin mieluummin viikonloppua kuin joutuisin heräämään väkisin ja suuntaamaan kohti työpaikkaa. Viime yönä kuitenkin unet jäivät niiiiin vähiin, että voi sitä v*tutuksen määrää jo saman tien herättyäni :D En ylipäätään ole hirveästi aamuihmisiä, mutta tänään, oi tänään. Onneksi sain tehdä aamutouhuni omassa rauhassa, muuten olis varmaan syttynyt vähintäänkin World War III :D Siinä sitten töihin polkiessani pohdin v*tutusta ja väsymystä ja tuumasin, ettei auta muuta kuin kerätä ne kaikki mahdolliset viimeiset voimien rippeet ja taistella maanantaita vastaan, PRKL! Ja niin kyllä jouduinkin taistelemaan! Pomot ja kaikki mahdolliset kekkasi ihan hirmuisasti kaikkea tehtävää päivälleni, niin että loppujen lopuksi jouduin olemaan ylitöissä hurjat 15 min, että sain kaiken tehtyä. Mutta positiivista tässä on se, että nyt ollaan jo voiton puolella; iltapala (herkulliset kanankoivet) on uunissa, salaatti pitää vielä väkertää sen rinnalle, ja sitten voikin lösähtää sohvalle herkuttelemaan ja odottelemaan sitä ihanaa hetkeä, kun saa köllähtää sänkyyn tietäen, ettei sieltä tarvitse nousta ainakaan 8 tuntiin =) Voi sitä onnen hetkeä! Sitä odotellessa..

168810_10150836484137127_1864047007_n_large

Kuva täältä

16.6.2012

Pieniä ilonaiheita

Törmäsin hauskaan "haasteeseen" Mayopicin blogissa, ja alun perin tarkoituksena olikin tehdä vastaava 10 kappaleen listaus pienistä asioista, jotka tekevät iloiseksi, mutta valinnanvaikeus iski silmille samoin tein kun näin miten monesta vaihtoehdosta valinta olisi tehtävä! Niinpä päätin, että koska pienistäkin asioista on muistettava iloita mahdollisimman usein, teen tästä kuukausittaisen juttusarjan niin, että joka kuukausi kokoan edellisen kuukauden Just Little Thingseistä pienen top 5:n niistä, jotka minua koskettavat eniten. Tässäpä siis toukokuun pienet ilonaiheet:


Summer in the City

Summer in the City

Mä olen niiiin hulluna Polyvoreen! Tykkään ihan hirveästi pukeutumisesta ja laittautumisesta, mutta oma vaate- ja koruvarasto tuntuu aina hirveän rajalliselta. Polyvoressa vaihtoehtoja on hurjan paljon, eikä niistä tarvitse edes maksaa ;) Jos jonkinlaisia kollaaseja saattaa tiputella tänne aika ajoin, tuntuu sen verran paljon olevan tuota inspiraatiota tällä hetkellä :D

15.6.2012

Les Mills BodyCombat



 


 Jonain päivänä vielä potkasen yhtä korkealle kuin tuo nainen tuossa videolla ;)

Kävin eilen melkein 6 vuoden tauon jälkeen BodyCombat –tunnilla (60 minuuttia kestävä tunti, jossa yhdistellään tekniikoita erilaisista itsepuolustuslajeista kuten karatesta, tai chi'stä, taekwondosta ja potkunyrkkeilystä), ja voi hyvä ihme, miksi oi miksi olen joskus jättänyt sen pois liikuntavalikoimistani? Kokeilin tuntia ensimmäisen kerran joskus 2003-2004, ja rakastuin samoin tein. Muutto toiseen kaupunkiin ja muuttuneet olosuhteet kuitenkin katkaisi rakkaan harrastuksen. Vuonna 2006 kävin kokeilemassa uuden kaupungin BodyCombatia, mutta silloiset tilat olivat masentavia, enkä pysynyt tunnilla mukana liikkeissä, joten luovutin kerran jälkeen. Onneksi sain nyt itseäni niskasta kiinni ja rohkenin menemään tunnille taas pitkästä aikaa! Muut todellakin osasivat liikkeet ja sarjat ulkoa ja hallitusti, samalla kun itse sätkin takarivissä ja potkin ties mihin suuntaan.. Noh, olipahan mulla useampi keltä ottaa mallia kuin itse ohjaaja jossain kaukana edessä ;) Mutta oli ihan järjettömän hauskaa! Vastustan väkivaltaa sen kaikissa muodoissa (paitsi itse- ja läheisenpuolustus (keksin itse taas yhdyssanan?)) ihan jokaisella solullani, mutta se tunne kun voit kuvitella lyöväsi pahista maahan on niin voimaannuttava, ettei mitään rajaa! Ha-JA! ;) Ja voi sitä hien määrää.. ja sitä ihanaa olen-ihan-rätti-joko-kohta-lopetetaan –tunnetta kun tunnista on kulunut 30 min :D Kun siitä huolimatta jaksaa koko tunnin loppuun asti, niin ei voi kuin nauttia siitä voittaja-fiiliksestä ja kasvoille nousee väkisinkin hymy.. Ne on vissiin ne endorfiinit :)

http://www.totallylesmills.com/site/images/posters/BODYCOMBAT/BODYCOMBAT39.jpghttp://4.bp.blogspot.com/-z2tCqwiYztY/Tfx4rSLt6BI/AAAAAAAAACw/nKdw15PL7EU/s1600/bodcompo.jpg 

”Tunnilla ei ollut varsinaisia palautusjaksoja, välillä mentiin kovaa ja sitten täysillä.”

Oletko itse kokeillut BodyCombatia? Mitä pidit? Mikä liikuntamuoto on oma lempparisi?


13.6.2012

Etelähaaveilua

I’m dreaming of a life with no regrets
I’m dreaming of a sun that never sets..


Siinä biisi, jonka voitte laittaa taustalle syventämään fiilistä, kun uppoudumme mun haaveisiin :) Vaikka osaan ihan hurjan paljon arvostaa Suomessa erinäisiä hyvin toimivia asioita, oon aina sanonu ettei mun ois pitäny syntyä tänne. Täällä on liian pimeää ja kylmää mulle, tarvitsen aurinkoa ja lämpöä :) Oon aina ollut hulluna etelään ja haaveillut asuvani jossain lämpimässä ja aurinkoisessa maassa, joten nyt hypätään erinäisten netistä poimittujen kuvien mukana ihanaan haavemaailmaan, jossa kaikki on mahdollista, kuten..

..lenkkeily rannalla auringon noustessa tai laskiessa taustalla, meren kohistessa vieressä ja laineiden lipuessa lähemmäksi ja taas kauemmaksi pehmeällä ja vaalealla hiekalla..

 http://www.gymcompany.co.uk/_uploads/blog/beachrunning.jpg
 Kuva täältä

..aamupalan nauttiminen omalla parvekkeella kera auringonsäteiden ja upeiden merimaisemien. Samalla voi pysähtyä hetkeksi fiilistelemään sitä, miten onnellinen onkaan kun voi asua näin ihanassa paikassa..

 Tumblr_lj67aptay91qzleu4o1_500_largeFloral2_large

 Kuvat täältä ja täältä

..ruokailu kotoisilla terasseilla pienissä ravintoloissa, joita on yksi toistaan suloisempia vierivieressä pienten kujien varrella..

 Tumblr_ln7d7dnyfo1qg44wzo1_500_large
 Kuva täältä

..oleminen vaaleiden kivitalojen, pienten kujien ja puisten ikkunansuojien (onko niille joku oma sana? :D) ympäröimänä. What a sight for sore eyes!

 Tumblr_m01evmxppx1rpcri1o1_500_largeThe-change-you-want-to-see-in-the-world-356412-475-723_large

..se ah-niin-rakas lämpö, jonka tuntee ihollaan. Tunnetteko sen? Kun ei tarvitse hukuttaa itseään ziljoonaan vaatekerrokseen tai Michelin man –toppavaatteisiin, vaan pelkkä kaunis kesämekko riittää.. Uih! Rannalla tarkenee löhöillä, saa pelleillä hienon valkoisen hiekan kanssa, kaikkialla näkyy värikkäitä vaatteita.. ja mukana on tietysti paras ystävämme aurinko! Se, joka pelastaa huonoimmankin päivän, piristää ja saa hyvälle tuulelle <3

Tumblr_m5cpnbtlj21r8uhx8o1_500_largeTumblr_lxyhw1zmsk1r0bykfo1_1280_large

..pulahtaminen upeaan turkoosiin mereen vilvoittelemaan paahtavan auringon alla. Taivas.

 Tumblr_m3rh97xbsv1rs3kyso1_500_large
Kuva täältä

Kivana bonuksena silmille upeat maisemat, palmut, vaaleahiekkaiset rannat ja häikäisevän kauniit auringonlaskut..

 Tumblr_m5cxss7u8i1rp0rzlo1_500_large
Kuva täältä

Oon aina miettiny, että jos johonkin etelän maahan pitäis sais muuttaa, niin mihin muuttaisin? Olen kerta toisensa jälkeen päätynyt Espanjaan. Suurimpana syynä on ollut kieli, sillä olen opiskellut sitä hieman, ja tuntuisi turvalliselta muuttaa maahan jossa ymmärtää edes jotain sekä puheesta että teksteistä. Ja onhan se kieli ihan pirun kaunis, ihan sama mitä sanoo, niin hyvältä kuulostaa! Olihan se yksi biisikin tosi suosittu, vaikka siinä laulettiin vaan mustasta paidasta: Tengo la camisa negra.. ;) Haluaisin myös oppia hieman avoimemmaksi ihmiseksi, sillä on niin perisuomalainen, että tarvitsen sen oman tilani, n. 1 m säteeltään.. Typerää ;) Voi toki olla, että piankin kyllästyisi siihen niiden mañana mañana –mentaliteettiin, mutta toisaalta ehkäpä sitä itsekin oppisi ottamaan vähän rennommin, eikä olisi aina suorittamassa kaikkea hiki hatussa?

Loppurentoutuksena toimii Beyoncén ja Alejandro Fernándezin Amor gitano :) Aurinkoista päivää kaikille!

11.6.2012

Kesätuoksuja

Hih, iloisia uutisia minulle :) Olen aina ollut tuoksuihminen. Tuoksuttelen kaupassa ennen ostopäätöksen tekoa niin suihkusaippuat, käsisaippuat, shampoot, tiskiaineet, wc-raikastimet, yleispesuaineet kuin pyykin huuhteluaineetkin. Tietyt tuoksut tuovat elävänä mieleeni erilaisia muistoja ja tapahtumia menneisyydestä. Jokaista hajuvettäni tuoksutellessa saan ihanan pienen matkan ajassa taaksepäin jos nyt en johonkin tiettyyn tapahtumaan, niin ainakin tiettyyn aikakauteen, jolloin tuoksua käytin (en ihan hirveästi välitä enää tuoksusta, jota käytin yo-kirjoitusten aikaan, vaikka siitäkin on jo luvattoman monta vuotta..). 


Tälle kesälle onkin sitten tulossa ihan olan takaa tuoksua, sillä sain lahjaksi Escadan kesätuoksuista tehdyn kokoelman, joka sisältää 5 eri minihajuvettä! Mahtavaa :) Olenkin aina pitänyt Escadan kesätuoksuista, ne vaan ovat jotenkin.. kesäisiä! Erityisesti olen nuorempana ihastunut v. 2001 kesätuoksuun Tropical punch, sitä kun pääsisikin vielä nuuhkaisemaan! Mutta tästä kesästä tulevat aina muistuttamaan Island Kiss, Sexy Graffiti, Rockin’ Rio, Taj Sunset ja Marine Groove. En malta odottaa uusien tuoksumuistojen tekoa!


 Tässä pienet netistä poimimani esittelyt tuoksujen ominaisuuksista:

Island Kiss (2004): Island Kiss, on lämmin ja moderni kukkais-hedelmäinen tuoksu, joka edustaa Escadan kausituoksujen ydintä, joka perinteisesti muodostuu trooppisista hedelmistä ja itämaisista kukkaissävyistä. Ensituoksun kolmikkona on appelsiini, kärsimyskukka ja mango tarjoavat makeaa trooppista intohimoa ripauksella sitruksen raikkautta.  Sydäntuoksu koostuu magnoliasta ja mehevästä persikasta, jotka tuovat tuoksusekoitukseen aavistuksen lämpöä, kun pohja rakentuu Escadan nimikkosekoitukseen punaisista marjoista sekä puu- ja myskisävyistä antaen tuoksulle kiihkeän säväyksen. (lähde: Nordic Cosmetics)

Sexy Graffiti (2002): Sexy Graffiti on raikas ja kevyt punaisilla marjoilla maustettu kukkaistuoksu. Ensituoksu avautuu marjaisella sorbetilla, jossa metsämansikkaa ja vadelmaa sekä terästyy greipillä ja vienolla mintun tuulahduksella. Sydäntuoksu piristää kielolla, punaisella pionilla sekä orvokeilla, kun pohjatuoksu rakentuu kashmirin, vaniljan sekä myskisekoituksen päälle, jotka tuovat rakennetta sekoitukseen. (lähde: Nordic Cosmetics)

Rockin’ Rio (2005): Rockin’ Rio on nuorekas, hedelmäinen tuoksu, jolla on makea, mutta kuitenkin raikkaan kukkainen kokonaisuus – joka saavutetaan yhdistämällä trooppista kookosta ja tuoretta ananasta – luoden sille uniikin tuoksukoostumuksen. Ensituoksu rakentuu mandariinin ja papaijan raikkaan trooppisiin sävyihin, tuoden Rion rytmit sydäntuoksuun makealla sokeriruo’olla sekä persikalla. Pohjalla on seksikäs sekoitus kermaista santelipuuta sekä myskiä, jotka tuovat pitkäkestoisen, pehmeän tuoksun iholle. (lähde: Nordic Cosmetics)

Taj Sunset (2011): Taj Sunset - Eau de toilette (Edt) Spray on Escadan kesätuoksu vuodelle 2011. Se on saanut inspiraationsa Intiasta, tarkemmin sanottuna eksoottiselta Goan saarelta. Tämä tuoksu lanseerattiin helmikuun alussa, kun talvi on kylmin ja ankein, muistuttamaan kaikkia kesästä, auringosta ja lämmöstä! Se on houkutteleva naisille jotka etsivät seikkailuja ja elämän eksotiikkaa! Nimi on lainattu Taj Mahalista ja pulloa koristelee kukkiva lotus-kukka.

Ensituoksu: mango, nektariini, veriappelsiini
Sydäntuoksu: Lotus, vadelma, lumme, tähtiomena
Pohjatuoksu: Myski, santelipuu, kookos
 
(lähde: shopping4net)
 
Marine Groove (2010): Marine Groove esittelee uusia, eksoottisia hedelmäisiä vivahteita luodakseen raikkaan ja houkuttelevan tuoksun täynnä elämäniloa ja intoa ja se vangitsee täydellisesti kesäisten juhlien tunnelman laivan kannella - hauskan, flirttailevan ja fantastisen! 

Ensituoksu: Passion-hedelmä, punainen viinimarja, greippi
Sydäntuoksu: Pioni, syklaami, jasmiini
Pohjatuoksu: Valkoinen setripuu, amberi
(lähde: shopping4net)


Kaikki on jo tuoksuteltu läpi ja suosittelen lämpimästi jokaiselle kesän tuoksuihin ihastuneelle! Mitkä ovat sinun suosikkikesätuoksusi? :)

10.6.2012

Neljät häät ja Sisko

No huh huh! Nyt on ihan pakko avautua. Erehdyin istahtamaan sunnuntai-illan päätteeksi katsomaan Neloselta Neljät häät -ohjelmaa. Oli meinaan raivostuttava persoona se Sisko! Ärsyttävää jatkuvaa kitinää ja valitusta, kuinka kukaan sen lähipiirissä jaksaa kuunnella moista? Miten joku on halunnut sen kanssa naimisiin?! Gosh! Tulin oikein semisti huonolle tuulelle kuten aina, kun törmään inhottaviin ihmisiin. Toki ymmärrän, että ohjelmaa on varmasti leikattu ja liitetty mahdollisimman tunteitaherättävästi, mutta esimerkiksi se kiukkuaminen omissa häissä oli mielestäni sellaista, että sekuntikin sitä oli liikaa. Neitihän hermostui siitä, kun ohjelmassa oli sulhasen ryöstö, kun hän oli halunnut vain morsiamen ryöstön. Neiti ravasi kiukuissaan esiintymislavalta pois ja meni pöytään mököttämään. Wtf? Aikuinen ihminen ja käyttäytyy noin? Ei hyvää päivää. Tietysti sekään ei sitten ollut hyvä, kun olisi ollut sen toivotun morsiamen ryöstön aika, ja neiti kävi kiukuttelemaan silloinkin niin, ettei koko ohjelmanumeroa sitten edes ollut. APUA! Ärsytykselleni ei ole sanoja. Varmaan ollut vierailla ihan hemmetin kivaa.

Siskon kommentti toisen morsiamen häissä: "Muilla on hauskaa, mut itteä vituttaa istua tääl" Hmm. Jännä juttu jos kaikilla muilla on hauskaa paitsi sulla. Kenenköhän vika? Ja ruoastakin keksi valittaa, että kun "täällä on kaikkea outoa tungettu sekaan". Eikö aikuisena viimeistään voi jo alkaa maistella jotain itselle tuntemattomampaakin? Pitääkö aina olla sitä tuttua ja turvallista jauhelihaa?

Hauskana kontrastina superärsyttävälle Siskolle oli kerrassaan herttainen Anne, joka ohjelmassakin huomautti, että pitääkö kaikesta oikein etsimällä etsiä jotain pieleenmennyttä tai valitettavaa. My kinda person, go Anne! Onneksi voittikin koko kisan :) (johon Sisko btw huonona häviäjänä toki kommentoi, että "väärä pari voitti" ja että "tässä on nyt jotakin epäreilua" kun he eivät voittaneet, yeah right.)

Kuva täältä

8.6.2012

Valokuvaus

Yksi intohimoistani on jo esitelty täällä (musiikki), joten siirrytään seuraavaan: valokuvaus.

Rakastan valokuvausta, koska rakastan kaikkea kaunista. Jokainen onnistunut ja kaunis itseotettu kuva tuntuu pieneltä onnistumiselta elämässä. 

Kameranani toimii vaatimattomasti Canon PowerShot SX120 IS, jossa pitäisi jo voida jonkin verran säätää aukkoa ja suljinaikaa, mutta häpeäkseni myönnän käyttäväni suurimmaksi osaksi automaattiasetusta..

Toivon saavani joskus järjestelmäkameran, jotta oppisin ottamaan parempia kuvia ja vaikuttamaan enemmän itse lopputulokseen. Eritoten kunnollinen tarkennus ja sen säätäminen itse on toivelistalla.

Tavoitteenani on opetella aukon ja suljinajan määrityksen salat :) Ja tietysti muistaa mahdollisimman paljon kuvailla, sillä nautin siitä ihan mielettömästi. 

Tässä eilen nappaamiani kuvia. Lienen erikoistunut kasveihin? :D







5.6.2012

Rentoutusilta

Noniin, nyt tämä näyttää ulkonäöllisesti enemmän itseltäni kuin ne mahtipontiset ruusuhömpät mitä täällä aiemmin oli! Phuuh. Jospa nyt voisi jättää nuo ulkonäköasiat sikseen ja keskittyä sisältöön enemmän.

Eilen oli luvassa yksinäinen ilta. Koska iltapäivään oli kuulunut raastava jalkatreeni salilla, päätin hemmotella itseäni ja jalkojani loppuillasta :) Sauna siis päälle ja sinne rentoutumaan ja valtamaan koko ylälaude. Valaistuksena toimi muutama kynttilä, tunnelman viimeisteli muutama tipallinen saunatuoksua löylyveteen ja puhelin toisti Relax -nimistä soittolistaa. Jos ei tuolla rentoudu niin ei millään! Mukavana pikkuextrana hoitelin vielä jalkojani jalkakylvyn jälkeen raspaamalla kantapäät ja lopuksi vielä kosteuttamalla jalkapohjat Freemanin Barefoot –jalkarasvalla. Onko kukaan muuten kokeillut sellaisia jalkarasvoja, joiden luvataan rentouttavan jalkoja tms? Toimivatko sellaiset?