Let it snow, let it snow, let it snow!

Täällä sataa lunta, vihdoin! Toivottavasti sataa pitkään ja hartaasti, ja jää maahan niin kuin on luvattu ♥ Musta tuli tänään ihan pikkulapsi! Joulufiilis iski aamupäivästä, itse asiassa jo ennen lumisadetta. Oon koko päivän kuunnellut irlantilaista jouluradiota ja fiilistellyt tulevaa joulua. Lumisade vielä kruunasi kaiken. 

Ei mulla muuta, halusin tulla hehkuttamaan! Lumista viikonloppua kaikille ♥

Kuva täältä

Just Little Things / September

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? (lähteenä edelleen Just Little Things)

Goodbye, fat!

Ohhoh. Tämä päivä alkoi hyvin, paino oli taas hivuttautunut alaspäin, jei! En ole millään tarkalla dieetillä, koitan vain katsoa syömisiäni ja liikkua paljon, ja näin ollen päästä parempaan kuntoon jotta olisin pirteä ja menevä vielä vanh(emp)anakin! Toisaalta tiedän kuitenkin, että painossani on minulle ylimääräistä n. 5-6 kg, joten ei haittaa jos ne tippuvat tässä matkalla. Menen tässä oletetuilla miinuskaloreilla (mutu-tuntumalla, seurailen painon kehittymistä ja oloa), kunnes alkaa olla aika panostaa salitreeniin ja lihaskasvuun kunnolla. Vielä en sitä jaksa, tahdon ensin fläsät pois tieltä (jotta pääsen näkemään rakkaat lihakseni paremmin, hah!).

Mulle tämmöiset puuhat ovat hieman hankalia. Tiedän, että voisi ottaa järjen käteen: laskea oman kulutukseni, laskea päivittäisen ravinnonsaantitarpeeni ja sitten rakentaa fiksu ruokavalio, joka sisältää juuri oikean määrän prodea, hilareita ja rasvaa. Tässä vaiheessa kuitenkin historiani tunkee esiin ja haitaksi. Ei, en ole entinen anorektikko tai muutenkaan ollut syömishäiriöinen, mutta muotoillaan se näin, että olen aikanaan osittain omasta tahdosta ja osittain painostuksesta seurannut ruokavaliotani ja painoani niin järjettömän tarkkaan, että se alkoi lopulta ahdistaa ihan mahdottomasti. Siitä seurasi aikakausi, jolloin en halunnut ajatella YHTÄÄN mitä syön. Vasta noin vuoden ajan olen pystynyt ajattelemaan ruokaa myös terveellisyys-kantilta, sitä ennen se oli vain ahdistavaa. Ja tuosta syystä en tahdo nytkään mennä liian tarkkoihin asioihin. Syön sen verran mitä tunnen tarvitsevani, ja seurailen mitä tapahtuu kehossa ja vähän vaa’allakin. Ehkä joskus vielä löydän energiaa ja kiinnostusta ravintoni tarkempaan tiirailemiseen, mutta sen aika ei taida olla ihan vielä. Tällä hetkellä tuo ”syömisteni katsominen” on sitä, että pyrin välttämään perinteisiä herkkuja, ainakin muulloin kuin viikonloppuisin, ja pyrin syömään sellaisia annoksia, joista tulen sopivasti täyteen, en ähkyyn. Lisäksi koitan lisätä vihannesten ja hedelmien määrää päivittäisessä syömisessä. That’s it :)

Syy tähän tarkkailuun löytyy ihmeellisestä pullistumisesta, jota olen kokenut parin viime vuoden aikana. Vielä alkuvuodesta 2010 olin hyvässä kunnossa, mutta sitten kesän 2010 jälkeen alkoi paino kasaantua. Kesällä 2011 sain järkyttyä, kun jouduin ostamaan H&M:stä mekon kokoa 40, kun aiemmin käytin vaatekokoja 36 ja S. Ilmeisesti kuitenkin selitin itselleni kyseessä olevan H&M:n erikoisen kokotaulukon, koska en tehnyt asialle mitään.. Vasta tänä syksynä etelänreissun jälkeen havahduin, että asialle täytyy tehdä jotain, sillä painoni oli korkeampi kuin kai koskaan. Ehkäpä en ollut jaksanut hätääntyä kunnolla aiemmin, sillä olin edelleen normaalipainoinen, joten en virallisesti lihava, mutta onhan se nyt inhaa kun mitkään omat vaatteet eivät meinaa mahtua! Ja mulla on niiiiiin ihania vaatteita, että tahdon mahtua niihin :) Lisäsyitä tähän ryhdistäytymiseen on mm. se, että olen vihdoin saanut suunniteltua valmiiksi sekä kuvan, että sijainnin jo yli 10v haluamalleni tatuoinnille, joten pitää saada kroppa kuntoon, että sen kehtaa hakata ihoon, toivottavasti ensi kesänä ♥ Plus täytän ensi kesänä 30v, joten olisihan se suotavaa olla silloin kunnossa. Silloin, ja kaikki ne miljoonat vuodet sen jälkeen. Tarkoitus on saada aikaan keho, joka jaksaa vaikka läpi kiven harmaan! Ja onhan lihakset aivan mielettömän upeita..

Minäpä siirryn tästä arvuuttelemaan menisikö sitä tänään Combatiin vai salille ;)

Hey stoopid

Huomentapäivää!

Uusi ihana pimeä päivä koittaa ;) Oli kyllä ihan mielettömän upeat maisemat ulkona kävellessä, sekä eilen että tänään. On pimeää, kaupungin valot loistavat sekä taivasta, että peilityyntä järveä vasten.. Upeaa! Olispa vaan tajunnut ottaa kameran mukaan, niin oisi varmasti saanut upeita kuvia. Olen muuten kuvannut ihan hävettävän vähän. Mutta jospa nyt en ottais paineita siitäkään ;)

Mulla oli sunnuntaina oikein kunnon blond-moment (hence the otsikko). Olin lauantaina ajellut äipän luo ja jättänyt autoni sinne ja ajellut äipän autolla sunnuntaille asti. Äippä ei itse pääse tällä hetkellä autoaan käyttämään + se on uudempi ja kivempi ajaa kuin oma, automaattivaihteinen ja kaikki toimii kuin unelma. Noh, sunnuntaina kun oli tarkotus siirtää autoani hieman, kun se olikin muiden tiellä, niin en saanut sitä käyntiin! Ei ollut varmaan kahta viikkoakaan siitä, kun autosta piti vaihtaa akku, kun se ei eräänä päivänä yhtäkkiä käynnistynytkään. Mutta että nyt?! Juuri vaihdettu akku, miksi se NYT kiukuttelee?! Koitin käynnistystä uudelleen, mutta ei. Ei kuulunut edes sellaista normaalia "nihkutusta", kun auto kovasti yrittää käynnistyä, mutta ei vaan kykene. Juoksin sisälle hakemaan puhelimen ja soitin miehelle hädissäni "Meidän auto ei käynnisty! Se ei käynnisty! Se ei ees nihkuta, ei vaan käynnisty! Valot kyllä syttyy ihan normaal..." ja samassa katsahdin jalkatilaan ja mietin mielessäni "Miksi täällä on kolme poljinta? ... Oi ei." Totesin miehelleni kokeilevani vielä kerran, ja kas vain, auto käynnistyi kuin unelma. Niin tosiaan, jos autossa ei ole automaattivaihteita, niin se kytkin kannattaa painaa pohjaan autoa käynnistäessä :D :D Miten urpo olo mulla olikaan! Vajaa vuorokausi ajelua automaattivaihteisella, ja mä en enää osaa käynnistää "tavallista" autoa. HUH HUH! Häpeissäni lopetin puhelun ja siirsin auton vähin äänin sivummalle. Notta niih.

On kyllä muuten mahtunut tekniikan pettämistä tähän syksyyn! Jos saa aloittaa jo heinäkuun lopulta, niin autostahan hajosi pakoputki. Sitten meni se digiboksi, josta täälläkin mainitsin. Kuukauden kuluttua uuden digiboksin hommaamisesta se hävitti kaikki jo tallennetut leffat ja ohjelmat, jipii! (tämän jälkeen se tosin jatkoi normaalisti toimintaansa ja siihen pitäisi kuulemma päivittää ohjelmisto, mutten ole vielä saanut aikaiseksi..) Sen jälkeen oli taas auton vuoro, akku meni sököksi. Nyt tuli sitten hieman vaihtelua ohjelmaan, nimittäin pöytätietokoneen näyttis prakas! Ah että, ei voi kuin rakastaa tekniikkaa! ♥ Sanoinkin jo miehelle, että muutan takaisin 80-luvulle, jolloin tekniikka ei niin hallinnut ihmisen elämää ;)

Muutoin oli kaiken kaikkiaan onnistunut vkonloppu, kuten ehdin lauantaina jo päivittelemäänkin. Liikunnat jäi valitettavasti olemattomiin, mutta muuten oli kivaa. Kävin pitkästä aikaa kirppikselläkin, ja löysin 3 paitaa, yhden villahärpäkkeen (kaipa sitä paidaksi voisi kutsua myös..) ja 2 pipoa. Tämä kaikki huimat 12 €. Tuntuu aina ihan supernaiselta kun tekee moisia löytöjä!

Nyt kuitenkin haen klementiinin tai pari ja jatkakaamme eteenpäin! Mukavata tiistaita :)

Do the right thing

En voi sanoin kuvata millainen v*tutus oli päällänsä, kun tänään aamulla nousin. En saanut nukutuksi yöllä, ja klo 03 aikaan joudun perumaan jo tämän aamupvän Combatinkin, koska tiesin että sinne on ihan turha lähteä huonoilla yöunilla, varsinkin kun muutenkin epäröin tunnille lähtöä yhä edelleen äärimmäisten kipeiden lihasten takia. Olin suunnitellut koko päivän niin sujuvaksi kaikkine menoineen, että ärsytys sen piloillemenosta ja uudelleensuunnittelusta valtasi koko mielen heti aamusella (totta puhuen jo yölläkin). Ja erityisesti ärsytti se Combatin missaaminen, prrrrrrrkl! MUTTA. Olin sitten kiltti tytär ja kiirehdin kätensä loukanneen äitini avuksi jo heti aamusta. Sain haettua hänelle puita liiteristä moonta kopallista, pesin hänen autonsa ja laitoin hänen hiuksensa iltapäivän pikkujouluja varten. Mikä mieletön hyvänolontunne siitä seurasikaan kun sai auttaa toista! Varsinkin kun mun äippä on ihan supertyyppi :) Ja äidin ilme kun hän katsoi itseään peilistä laitettuani hänen hiuksensa.. Oih! Kyllä unohtui nopeaan Combatit ja muut.

Vietyäni äidin hänen pikkujouluihinsa kävin vielä kurkkaamassa lähelläolevaa ostoskeskusta. Olen ehkä vähän laiminlyönyt tuota urheilurintsikkapuolta: kitissyt ja valitellut pääni sisällä huonoja urheilurintsikoita ja silti aina pukeutunut vanhoihin jo hieman liian joustaviin sellaisiin ja laittanut sitten päälle vielä tiukan ja tukevan urheilutopin, mutta itse ongelmalle en ole kuitenkaan tehnyt mitään. En uskonut Hennesistä löytyvän mitään, sillä olen aiemminkin sillä osastolla käynyt kurkkimassa ja sovittelemassakin, mutta ne ovat aina olleet aaaaivan liian löysiä ja joustavia. Jostain syystä tällä kertaa vaan kahmaisin kasan urheiluvaatteita mukaani sovituskoppiin ja ai jestas! NÄINKÖ ne rinnat pitääkin olla tuettuina?! En muista koska olisin viimeksi tuntenut tuollaista tukea. Oikein kiva kun selitän näin yksityiskohtaisesti, eikö? ;) Joka tapauksessa, eihän minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kiikuttaa ne kassalle. Melkein olisin halunnut ottaa kaksin kappalein, mutta jospa nyt edes kokeillaan ensin nämä ensimmäiset..

Kuva täältä 

Nyt Blogger alkoi kiukutella, joten kokeillaanpa saanko edes julkaistua tätä..

Oops, I did it again..

Hups! Pikkuisen jäänyt bloggaaminen taka-alalle (understatement of the year!).. Syitä on monia ja monisyisiä, mutta varmaan pääasiassa nämä kaksi ovat niitä pääsyyllisiä hiljaisuuteen: 

▪ Liityin jäseneksi sille kuntosalille, josta hehkuttelin tässä postauksessa. Kun harva se päivä juoksee salilla tai ulkona tai haluaa välillä vain levätä, ei bloggaaminen ole ollut ykkösenä mielessä.

 ▪ Harmistuin, kun en saanutkaan aikaiseksi blogata joka päivä, kuten innolla seuraamani ”isojen” blogien kirjoittajat hatunnoston arvoisesti tekevät. Tuntui, että olkoon perhana, ei siitä mitään tule kuitenkaan!

Koko ajan oli kuitenkin mielessä ikävä tätä puuhaa kohtaan, vaikka sen historia onkin kovin pieni ja katkonainen. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että olisi oikea aika jatkaa. Mahdottomat odotukset saa jäädä unholaan, ja aion tyytyä siihen, että postaan silloin kun siltä tuntuu :)

Pikakertauksena mitä tässä välissä on ehtinyt tapahtua: olen huhkinut Combatissa hullun lailla, parhaimmillaan 3 h putkeen (meillä oli maraton..), zumbaillut, aloittanut salitreenin uudelleen (noniinno, yksi kerta vasta takana, mutta innostus sitäkin suurempi), juoksennellut kun siltä on tuntunut, saanut elämäni ensimmäiset parkkisakot, aloittanut kropan valmistamisen ensi kesää (ja loppuelämää) ja toivottavasti ensimmäistä tatuointiani varten, saanut polttariporukalla kickboxing –koulutusta ja ja ja… Höh. Tuntuu, että syksy on ollut vaikka kuinka kiireinen ja puuhaa on riittänyt, mutta silti en keksi äkkiseltään enempää mainitsemisen arvoista, kun ei nyt joka kissanristiäisiä viitsi luetella erikseen. No, leikitään että olen kovin salaperäinen, enkä siitä syystä kerro enempiä.

Olen ihan hekumoissani (on se sana, varsin nykyaikainen vieläpä) tuon salijäsenyyden kanssa! Olen löytänyt niin ne MUN tunnit ja nyt vielä saanut potkaistua tuon salitreenin käyntiin. Superia! Olen kohta (no, jonkun ajan kuluttua) semmoisessa kunnossa ettei mitään rajaa! Ensi kuussa on vieläpä työpaikan kuntotestipäivä, ihan mielenkiintoista katsoa mitä ne siellä sanoo, onko mikään parantunut sitten viime vuoden.

Tähän kuvaan on hyvä lopettaa. Kuka olisi uskonut, että Ashton Kutcher voi olla HOT? En minä ainakaan. Leffassa Killers oli!

 Kuva täältä